Treenit haltuun, oivalluksia matkan jatkamiseen

Olen aina pitänyt päämääränä sitä, että siitä mitä tekee (tai ainakin lähes kaikesta) on tykättävä. Töissä pitää olla enimmäkseen hauskaa tai vähintään mukavaa. Liikunnan on oltava kivaa ja sellaista mistä ei tule vihaiseksi. Teen asioita joista tulee hyvä olo. Kyllä; liikunnastakin voi tulla vihaiseksi. 😀 Olen kokeillut muutaman kerran Zumbaa ja siinä on sellainen laji mitä en vaan osaa. Rytmitajun puutetta varmaan, ei siitä sen enempää...

En ole kovin suunnitelmallinen ihminen. Hetkessä elävä ei tee pidemmän ajan suunnitelmia. Tykkään pysyvyydestä ja muutan asioita vain jos joku ei ole hyvin. En osaa suunnitella elämääni viikonloppua pidemmälle. No, työasiat ja kalenteriin merkityt jutut on tietysti asia mitkä on suunniteltu ja hoidetaan. Kauppalistaakaan en tee koskaan. Voi kuulostaa päämäärättömältä, mutta pidemmän päälle se on jonkin verran rasittavaakin. Toisaalta sopeudun melkein kaikkeen mitä tulee vastaan, se on tämän luonteen hyvä puoli.

Nyt kun tätä matkaa on jäljellä enää muutaman viikon verran, olo on haikea enkä tiedä mitä ajattelisin. Tai niin oli, kunnes tänään ymmärsin mistä alavireisyys johtuu. Olen taas ihan lähellä yhden tärkeän kauden päätöstä: tästä 6 kuukauden valmennuksesta on jäljellä enää 5 viikkoa, eli enää pieni pyrähdys. Eilen totesin sen myös PT:lleni Jannille, sanoin että tätä voisi jatkaa vaikka miten pitkään, niin hauskaa on. Mutta se on ollut mielessä: Lopun alku. Viimeksi lokakuussa kun olin samassa tilanteessa, ei ollut mitään suunnitelmaa tai erityistä päämäärää. Tietenkin olin päättänyt että painoa pois ja treenit jatkuvat omatoimisesti, mutta se olikin ilman PT:n tahditusta ja käskytystä jonkin verran vaikeaa. Nyt on suunniteltu ja toteutettu huomattavasti enemmän mutta meinaan ajautua taas samaan olotilaan. Onnellisesti olen tehnyt kaiken mitä käsketään ja harjoitellut innokkaasti itse toivomiani ja muiden suunnittelemia harjoituksia. Juu.. Eilen Janni kysyi olenko kirjoittanut ylös näitä treenejä? En ole kun en niitä enää tarkalleen kotona edes muista. Mikä neuvoksi... Jos nyt viimeiset viisi viikkoa käyn salilla vihkon ja kynän kanssa, kirjoitan ylös ja teen suunnitelmaa. Siinä se! Tämä oivallus hahmottui äsken kun käytin illalla siskon koiran metsälenkillä. Metsässä kävellessä tulee parhaat ajatukset aina 😊

Eihän tuo vielä ole kuin yksi osa, mutta pala kerrallaan alan rakentaa omaa tapaa käydä salilla ja treenata. Tärkeä asia: minulla on suunnitelma joka koskettaa omaa elämääni ja hyvinvointiani. Ei ehkä ensimmäinen sellainen, mutta sitäkin tärkeämpi 😊