lauantai 27. toukokuuta 2017

Keppi suuhun ja juostaan... Juoksuharjoittelu tuottaa tulosta

Olen alkanut juoksemaan aamulenkillä vähintään puolet matkasta. Fiiliksen mukaan, välillä hölkäten ja välillä spurtteja tehden. Aamulenkitkin vaihtelevat arkiaamun puolen tunnin pikalenkistä vapaapäivän 1-2 tunnin metsälenkkiin. Tätä on jatkunut nyt yli 2 viikkoa, eli voi sanoa että siitä on tullut tapa. Aamu on ihan parasta aloittaa metsälenkillä ja pienellä juoksulla. Saliharjoittelu on tehnyt juoksemisesta kivaa, kun jaloissa on riittävästi voimaa. 😊 

Huippuhyvä olo juoksun jälkeen, toimii!
























Koirien kanssa lenkkeilyssä on omat juttunsa. Alkulenkillä haistellaan tuoreimmat viestit ja eteneminen on hidasta. On myös paljon kiinni vuorokaudenajasta ja säästä miten pitkälle omat karvaturret suostuvat lähtemään. Tai Rita kyllä juoksisi niin kauan kuin itse jaksan, mutta Unni on tarkka auringon asennosta ja tuulen nopeudesta. Ei suostu myöskään jäämään yksin kotiin, koska haluaa olla mukana... Unnilla on myös tapana villiintyä ja taantua pentumaiseen olotilaan kun huomaa että alan juoksemaan. Silloin se nappaa hihnan suuhunsa tai alkaa haukkumaan vimmatusti. Tähän ei auta mikään harjoittelu, vanha koira (kohta 10-vuotias) ei opi uusia tapoja. Paitsi oppiiko sittenkin: Juokseminen onnistuukin hyvin, kun lykkää kepit molemmille suuhun ja sanoo että juostaan!

Juoksun jälkeen on lepohetki tarpeen koirillekin. Huomaa kepit!
























Seuraava vaihe tai kynnys tai etappi omalla lyhyellä juoksu-urallani on todennäköisesti lähteä yksin juoksulenkille. Siis ilman koiria. Nyt se tuntuu kynnykseltä, en kertakaikkiaan saa itseäni lähtemään yksin tuonne metsään. Ystävien kanssa kyllä tehdään kaikkea, mutta juoksemisesta ei kukaan ole innostunut, joten en viitsi heitä kiusata. Olisikohan nyt aika etsiä juoksemiseen ja muuhunkin liikkumiseen seuraa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.