Pidemmän ajan muutosta

Viime viikonloppuna muistelin menneitä. Muistelin miltä näytin 4,5 vuotta sitten ja millaiset tunnelmat silloin oli. Julkaisin Facebookissa kaksi kuvaa itsestäni. Kirjoitin siitä miten vaikea on elämäntapamuutoksen jälkeen tai sen aikana uskoa itse, että on muuttunut. Että on todella saanut tuloksia aikaan, kun on muuttanut ruokavalion terveelliseksi ja alkanut pitämään huolta itsestään. Kun on muuttanut täysin elämäntapojaan ja joskus peilistä katsoo silti se vanha minä. 

Niin paljon myötäelämistä sain, samanlaisia tuntemuksia on tosi monella elämänmuutoksen tekijällä. Se, ettei ole tämän asian kanssa yksin, on helpottavaa. Niin kuin aiemmin olen kirjoittanut, ulkoinen muutos on vain osa tätä kaikkea. Paljon pitää löytyä motivaatiota ja lempeyttä itseään kohtaan. Niskasta kiinni ottaminen ja itsekurin löytäminen ei ole se juttu, vaan se, että on itselleen oikeasti armollinen ja lempeä. Niin hyvä, että voi kohdella itseään niin koko loppuelämän. 

Muistelu oli siis hyvä juttu, vaikka se sai muistelemaan tuon ajan tunnelmia laajemminkin. Monta päivää mietin asioita, mutta tiedän että menneet asiat eivät määrittele minua omana itsenäni. Uskon että nyt, kun en ole enää itselleni niin ankara ja hyväksyn omat virheeni, olen myös läheisilleni helpommin lähestyttävä ja lempeämpi. Onnellisuus näkyy ulospäin.

Tässä kuva joka on otettu 20.8.2012. Olen täyttänyt juuri 39 vuotta.

Tässä on kuva viime viikolta, ensimmäinen kokovartalokuva matkallani hyvään kuntoon. En niin kauheasti välitä kuvaamisesta ja kuvista vieläkään, mutta ajattelen että oman kuvan katsominen on hyvä juttu. Ehkä se auttaa minua myös ongelmassa jossa en ole vielä päässyt ratkaisuun: Ehkä näiden kuvien myötä opin ostamaan itselleni oikeankokoisia vaatteita. Vielä käy niin, että vaatteet ovat varmuuden vuoksi vähän löysiä...