maanantai 13. helmikuuta 2017

Hyvä, paha vaaka


Heitä vaaka roskiin. Näin neuvotaan monessakin trendien mukaisessa painonhallintaa koskevassa artikkelissa ja parhaissa blogiteksteissä. Tai älä ainakaan käy vaa'alla joka päivä, kerran viikossa riittää. Hyvä neuvo, mutta mahdotonta noudattaa. Miksi?

Olen sopinut valmentajani Janin kanssa, että käyn vaa'alla 2 kertaa viikossa. Ennen viime vuotta kävin joka päivä, koska halusin varmistella, ettei paino nouse. Silloin kun oli vaikeita kausia ja söin mitä sattuu, en vaakaan koskenut ollenkaan. Edelleen huomaan taistelevani sen kanssa aamuisin voinko tänään mennä vaa'alle. Jos punnituspäivät ovat maanantai ja torstai, sen pitäisi riittää. Tai ihan vaan kerran viikossakin, maanantai. Ihan kuin minulla olisi pakkomielle vaa'alla käymiseen. Johtuuko se siitä, että haen hyvää oloa painon pienestäkin tippumisesta. Vaikka tiedän, että paino ei ole hyvän olon mittari. Mutta kun olen aina tehnyt niin. Miksi tästä on niin vaikea luopua? Oli lähtöpaino mitä vaan, kun siitä painosta on lähtenyt kilo, tulee tunne, että "Jee, nyt voin syödä jotain hyvää vähän..." Nyt paino on noussut pikkuisen viikon takaisesta. Onko nyt sitten tunne, että voisin kiristää ruokavaliota ja tehdä kaikkeni että se lähtisi laskuun? Ei ole. On tunne, että en ole tehnyt tarpeeksi. Tarpeeksi hyvin, tarpeeksi usein ja tarpeeksi tehokkaasti. 

Ajatusten muuttaminen vaatii aikaa ja sitä, että hyväksyy itsensä juuri nyt, nauttii olostaan ja elämästään sekä sitä, että kaikki mitä tekee itsensä hyväksi on mielekästä ja hauskaa. Jotkut asiat eivät ole itsestään selviä, kuten tämä painon punnitseminen. Olenhan sitä tehnyt jo kohta 30 vuotta ja peilannut itseäni ja itsetuntoani vaa'an lukemiin. Tämä muutos ei tapahdu hetkessä. Kun en halua vaakaa kokonaan hylätä, pitää hyväksyä sekin että kaikkea en osaa. Pääasia on se, että tiedostan vaa'an aiheuttamat tunteet ja yritän päästä niistä eroon. Niin, että vaaka on samalla lailla tukena kuin aktiivisuusmittari, innostavana muttei määräävä. Paino ei minua enää määrittele niin kuin ennen, enkä nytkään takerru tuohon tarpeeksi-ajatukseen, vaan enemmän lähtee siihen suuntaan missä olen hyvä ja miten paljon olen saavuttanut jo. Pari päivää sitten tajusin että saan tehtyä oikean punnerruksen, ilman että polvet ovat maassa. Ihan huippua!

Muistutus itselle: Nautitaan siitä, mitä tehdään. Niin kuin tein lauantaina jalkatreenin jälkeen, onneksi ainoa tie salilta pois ei ollut rappusia alas. Kyykyt tekivät tehtävänsä...



2 kommenttia:

  1. Törmäsin tähän sun blogiin, ja mielelläni jään seurailemaan sun projektia. :) Täällä tulee rampattua vaa'alla päivittäin, mutta en revi siitä stressiä mihinkään suuntaan

    Jos haluat lueskella meidän elämäntaparempasta, niin blogi löytyy osoitteesta http://rakkaudenrasvaprosentti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos, täytyy käydä lukemassa miten teillä menee :)
    Vaaka on edelleen käytössä joka päivä ja samoin ilman stressiä sitä katselen... Hyvä että muillakin samat ajatukset :)

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.